lauantai 12. lokakuuta 2013

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Video asiaa

Moi!Uusi video on nyt tubessa ja toinenkin vidi on tulossa.Viimeisin videoni on aika lyhyt (30s) mutta nyt on tulossa Titanistakin uusi uusi video jonka editointiin olen enemmän panostanut.Kanava löytyy kun laitat hakuun KhtSilverdream.Eipä sitten muuta, seuraavaan kirjoituskertaan! :)

 -Holly-

Titan



lauantai 31. elokuuta 2013

Kun koulu on este keppareille

Moi!En ole siis pitkään aikaan kirjoittanut tänne blogiin ,koska aikani ei koulun keskellä meinaa millään riittää kirjoittamiseen puhumattakaan hevosten teosta.Ainut asia keppareiden kanssa on ollut yhden uuden aloitus mutta saas nähdä milloin ehdin valmiiksi tekemään.Voikko poni josta edellisessä postauksessani mainitsin ei myöskään ole valmistunut.Olen myös kokoillut hieman vanhoja este/ratsimis pätkiä keppareista ja tarkoitus olisi lähiviikkoina jokin pirteän puoleisempi video niistä kyhätä lisäksi olen kokoillut kuvia varusteiden kehitys kaarta varten.Muutapa ei nyt ihan heti ole tapahtumassakaan.

Holly

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tarvike varaston esittelyä ja ostoksia

Tuli käytyä reissaamassa ollessani muutamissa kaupoissa ja osteltua muutamia pikku juttuja:
Viikon hely-ostokset
Tuossa ostelemani pikku helyt... tuli tietysti mukaan vielä viittä kangastakin näiden lisäksi ,mutta niistä en erillisiä kuvia laiskuuttani viitsinyt ottaa kun ne näkyvät kuitenkin  vielä tuossa varasto katsauksessa (alla).


Srassit,koriste ketjut,koriste ruusut ja teko timantit

solkia

hopea maalia
Tuossa on siis vähän käsitystä varusteisiin käyttämistäni tarvikkeista.Ylinnä on kaikki koristeluun käyttämäni materiaalit.Kuvissa ei näy kaikkia esim. 4tupsusta vaan olen laittanut vain 1-2kpl havainnollistamaan.Kuvassa srassit,teko timantit,koriste ruusut,koriste ketjut ja nauhat sekä tupsut.
Toisessa kuvassa muutamia solkia.Kasassa on 5/20 kirpparilta kerätyistä soljista ,renkaita on kuvassa noin 4/10 ja ketjua on kuvassa muutamisen senttiä noin kahdesta metristä.Riviin jossa on neljä solkea olen asettanut ne soljet joita minulla on useampi kappale.Tässä määrä lueteltuna vasemmalta 1/25,1/10,1/15 ja 1/8.Lukkoja minulla on kuvassa 4/6 , ja maalia en omistakkaan kuin yhden purkin.Kuvissa ei ole kaikkia tarvikkeitani vaan minulla on vielä rautalankaa ja muutamia koriste ketjuja kuvissa olevien lisäksi.
Lanka laatikkoni
Yllä kuva hitusen sotkuisesta lankalaatikostani.Laatikko sisältää toistakymmentä kerää joista suurin osa on harja lankoja.Löytyy laatikosta muutama riimun naru lankakin.

Teddy,samba ja muut karvakankaat

Fleecet
Kuvassa on kangas kokoelmani johon sisältyy viittätoista erillaista kangasta.Yllä on teddy,samba ym. karvakankaat(10kpl) ja alla fleecet (5kpl).


Kommentoikaa postauksiin ja mietin että olisiko esim. kysymys postaus hyvä?Kysymyksiä saa laittaa jo tähänkin bloggaukseen jos niitä löytyy.Iloista koulun alkua kaikille! :)




tiistai 6. elokuuta 2013

Uusi poni

Aloittelin eilen illasta vielä uutta ponia.Voikko on tulossa suuton mini poni (alle A4 kokoa).Kuvia en vielä viitsinyt laittaa kun poni on vasta ommeltu,täytetty ja merkki leikattu.Kuvat tuossa alla ovat vähän vanhempia kun en juttua kuvatta viitsinyt jättää.Sen verran vielä tuosta alimmasta hevosesta että se on A3 koko ja täysin käsin huovutettu.Myyntejä varten tehty ja siellä sen 30e myinkin.Huovutetuista hepoista toinen tekemäni ,mutta silti huomattavasti edistyneempi malli kuin edellinen versioni Vanity (http://holly.suntuubi.com/?cat=26 ).Illemmalla olen lädössä reissuun joten Blogi jää sitten viikon loppuun asti.Reissussa käyn kuitenkin metsästämässä kaikkea mitä voisin käyttää hyväksi keppareiden kanssa joten jos löytöjä tulee yritän sitten laittaa niistä kuvia ja juttua tänne viimeistään maanantaina.Ihan hyvästi on näitä kävijöitä minun blogissani ollut joten voisitteko kommatakkin jotain esim. mitä piditte blogista,mitä juttuja tänne haluaisitte ym.




maanantai 5. elokuuta 2013

Kehitys keskustelua

Eli blogi muutti nyt SD:n sivuilta tänne.Uusille lukijoille sen verran että tämä on siis keppihevos-blogi ja käsittelee aihetta aika laajasti, mutta muustapa en sitten kirjoitakkaan.Näin aluksi ja  uuden blogin kunniaksi ajattelin tehdä kehitys postauksia muutaman. Aloitan Hevosista ja käyn läpi myös varusteet ja SD:n kasvatus rodun "mini ponit".Ei sitten muutakuin iloisia luku hetkiä ja tässäpä ensimmäinen postaukseni joka käsittelee hevosten kehitystä.



 Ensimmäinen hevoseni oli Ruusunen (prinsessa Ruusunen) sain sen äitiltäni kun olin kolme.Äitini puolestaan oli saanut Ruususen polttareissaan kavereiltaan pilana.

Vas.Sammy oik.Muusa.
Ensimmäinen itse tekemäni keppari valmistui kun olin 8-vuotta.  (täytin muutaman kuukauden päästä 9) Kaverillani ja minulla sattui olemaan vähän tylsää syys-iltana joten kehittelimme otusta joka voisi korvata tähän astiset mielikuvitus "hevosemme". Päädyimme sitten tekemään kepparit jotka täytettiin pumpulilla ja silkkipaperilla sekä sanoma lehdillä ulko kuorena olivat vanhat sukat ja harjana jokunen langan pätkä.Silminä toimivat napit.Hevosista tuli issikoita ja omani sai nimekseen Muusa(en tiennyt silloin millaiset issikoiden nimien pitää olla). Eiväthän hevosemme mailman ihanimpiin kuuluneet mutta sen talven leikimme aivan riemuissamme keppareillamme ja pidimme kahden ihmisen kisoja.Vasta keväällä tuli ajatus että voisin vaikka tehdä lisää keppareita ja edistystä tapahtui sen verran ,että mummoni neuloi sukat hevosia varten ja harja lankakin sekä napit ostettiin ja hevonen täytettiin vanulla.Niin syntyi seuraava surkeiden sattumusten sarja.Huomauttamisen arvoiseksi koen ,että tein kaikki hevoset Victorian ja Danielin hääpäivänä.Hevoset ylhäältä alas Viesker,Piki,Pamilla.

                                                                      
Viesker

Piki
Pamilla
Näiden sukka otusten jälkeen innostuin vielä enemmän ja sukkakeppareita  rupesi syntymään huimaa vauhtia.

Eri-viki

Dreamer

Stormy

Bruno
Sukkakeppareilla jatkoin vielä vuoden 2010-lopun ja 2011 alun ajan.Edistystä tapahtui siinnä että silmät tehtiin kankaasta ja korvat sekä suu alkoivat ilmestyä.Mainittakoon että talli perustettiin virallisesti vuonna 2009-lopulla mutta sai vasta nykyisen nimensä vuonna 2011.

Sissi

Sul

Samba

Seuraavaksi aloitin kangas-keppari kokeilut joista ensimmäiset tapahtuivat kesällä 2011.Muodot olivat kaikkea muutakuin oikeat ja rotuleimatkaan eivät täysin täsmänneet ,mutta yritys oli hyvä.

Enso

Valkovuokko
Seuraavaksi tuli suullisten vuoro.Ensimmäinnen suulliseni Tanssi on aika hirveän näköinen ,mutta seuraavat eivät ole ihan niin rumia.Brumbyn kangas oli tietysti kalakuvioinen ja Reiska ei mahtunut edes kahdelle A3:lle ,mutta parannusta näkyi.

Tanssi

Brumby

Reiska

Alkuun ompelin kangas hepat käsin ja kun en joustosuunnista ym. ymmärtänyt mitään niin tuli sitten tehtyä vino pino enemmän tai vähemmän kieroja heppoja.Kaikilla oli kuitenkin jo suut ja tummennoksiakin tuli kokeiltua lisäksi harjan-tyyli monipuolistautui.
Vokal

Midal

Java

Pica

Rose-Marie
Cloudy

Usma

Midas

Sude

Vasta tämän ihme pinon jälkeen tuli muutama kunnollinen, Ciervo ja Ramperi.Parannettavaa oli vieläkin ,mutta nyt otukseni edes alkoivat muistuttaa hevosta.

Ciervo
Ramperi



Kahden ihanan ruunani jälkeen kyllästyin.Pidin puolen vuoden breikin keppareista ja keväällä 2013 jatkoin taas.Tässäpä on nyt uusinta tuotantoani suunnilleen aika järjästyksessä.Näette tosiaan hieman tuossa nyt tuota miniponi kasvatusta sekä muutamia sekasikiöitä.

Cilla

Prim

Demo

Misha
Flame

Maggie

Wire


Titan

Pleesu

Rifa

Final


Tällainen on hevos-kehitykseni tilanne, pyrin koko ajan tekemään mahdollisimman aidon näköistä jälkeä ja toivotaan ,että saan vielä tästäkin parannettua.Hevosista läheskään kaikki eivät ole tässä, vaan yritin ottaa mahdollisimman hyvin havainnollistavia esimerkkejä.Kommentoida saa mitä tykkäsittte ja antaa ideoita seuraaviin postauksiin.Varuste ohjekkin on mahdollista toteuttaa valokuvien kanssa.Pyydän vielä että jos näet kuviani jonkun muun kuin minun(Hollyn) sivuilla tai blogissa niin ilmoitathan siitä minulle.Ei muuta kuin iloista loman loppua! :)